Savonlinnan Nuorkauppakamarin perinteistä Pitkää lounasta vietettiin tuttuun tapaan loppiaisen aattona. Paikalla oli mainio määrä jiiceitä aluejohtajaa myöten.
Illan aikana puheenjohtaja 2024 Aino Koljonen myönsi useita palkintoja ansiokkaasta tekemisestä vuoden 2024 aikana. Onnittelut kaikille palkituille!
Vuoden JiiCee – Kiia Londén
Myönnetään kamarin jäsenelle tunnustuksena jäsenen aktiivisuudesta, osallistumisesta kamaritapahtumiin ja projekteihin, aloitteellisuudesta, vastuunottamisesta ja JC Creedin mukaisen toiminnan edistämisestä sekä kyvystä innostaa muita kamaritoimintaan. Henkilön tulee olla ollut varsinainen jäsen sinä toimintavuonna, mistä palkinto myönnetään.
Kiia Londén on ollut mukana lähes kaikessa, mitä tämän vuoden kamaritoiminnassa on tapahtunut. Kiia on lisäksi ollut mukana kaikissa alue- ja kansallisetason kokouksissa. Hän on tehnyt töitä säästelemättä projekteissa, järjestänyt hienon yritysvierailun ja osallistunut lähes jokaiseen tapahtumaan. Hänen energiansa ja omistautumisensa ovat olleet korvaamattomia.
Kiian esimerkki näyttää meille kaikille, mitä aktiivinen nuorkauppakamaritoiminta parhaimmillaan voi olla. Sinä inspiroit meitä kaikkia, Kiia – kiitos upeasta panoksestasi!
Vuoden Koejäsen – Emma Kankkunen
Myönnetään aktiivisimmalle koejäsenelle, joka on osoittanut ko. Koejäsenvuotenaan erityistä aktiivisuutta ja kiinnostusta kamaritoimintaa kohtaan sekä osallistunut projektien lisäksi kamari-, alue-, kansallisiin tai jopa kansainvälisiin tapahtumiin ja koulutuksiin ja aktiivisella toiminnalla toteuttanut JC-arvoja. Henkilön tulee olla suorittanut pääosan koejäsenajastaan sinä toimintavuonna, mistä palkinto myönnetään.
Emma Kankkunen on ollut vuoden aktiivisin koejäsen. Hän on osallistunut useisiin tapahtumiin, järjestänyt kaksi yritysvierailua, osallistunut aluevaalikokoukseen Vierumäellä, käynyt start –koulutuksen sekä ollut projektitiimin jäsenenä. Hänet valittiin syksyn vaalikokouksessa kamarimme jäseneksi.
Vuoden Vetäjä – Toni Mikkonen
Myönnetään jäsenelle, joka osoittanut todellista johtajuutta, vastuullisuutta ja aktiivisuutta toteuttamalla kamarissa toimintavuoden aikana jonkin tapahtuman tai projektin ja/tai saanut omalla aktiivisuudellaan muita innostettua osallistumaan kamarin tapahtumiin tai projekteihin kuluneen toimintavuoden aikana.
Toni Mikkonen on ollut aktiivinen tämän vuoden projekteissa. Projektipäällikkönä hän toimi Nuorten taloustaito -projektissa, jossa yli 100 savonlinnalaista nuorta sai erinomaisen oppitunnin talouden taikoihin. Toni on kantanut vastuuta, venynyt tiukoissa tilanteissa ja hoitanut asiat loppuun asti. Hän on kova myymään, tekemään loistavia materiaaleja ja luontainen esiintyjä.
Puurtajanpytty – Suvi Pakarinen
Myönnetään tunnustuksena ahkeralle ja luotettavalle tekijälle, joka ei ole säästellyt työtunteja antaessaan kamaritoiminnalle omaa työpanostaan. Puurtaja on toimintavuoden aikana ollut monessa mukana.
Suvi Pakarinen ei tee itsestään isoa numeroa. Hän on raudanluja ammattilainen, joka on aktiivinen ja pitää sanansa. Hän osallistuu aktiivisesti tapahtumiin, projekteihin, yritysvierailuhin. Lisäksi hän oli kuluneen vuoden JC Oopperan projetipäällikkö.
Esimerkillinen kamaritoiminta – Joel Turunen
Myönnetään jäsenelle, joka omalla toiminnallaan on osoittanut esimerkillistä nuorkauppakamarihenkeä ja suurta rakkautta lajia kohtaan toimien nuorkauppakamarin arvojen mukaisesti, sekä hyödyntänyt nuorkauppakamarin mahdollisuuksia itsensä ja/tai ympäröivän yhteisön kehittämisessä. Palkinto voidaan myöntää esimerkiksi poikkeuksellisen heittäytymisen, uskaltamisen tai itsensä voittamisen osoittamisesta.
Joel Turunen on ollut kamaritoimassa mukana useamman vuoden ja ehtinyt jo kokea paljon. Vuonna 2024 Joel on ollut aluepalkintopäällikkönä. Joel tuntee Savonlinnan Nuorkauppakarin hyvin ja hän on aina valmis auttamaan tarvittaessa. Joel myös osallistuu aktiivisesti kamarin tapahtumiin ja projekteihin. Joel toimii Myö milleniaalit –aluesyyskongressin projetipäällikkönä.
Esimerkillinen kamaritoiminta, kunniamaininta – Janne Weander
Janne Weander saa kunniamaininnan esimerkillisestä kamaritoiminnasta. Janne heittäytyi mukaan alueen puhekilpailuun alueen vuosikokouksessa nopealla aikataululla.
Vuoden Tukipilari – Juhana Muhonen
Tunnustuksena henkilölle, joka on pyyteettömästi tullut apuun silloin, kun sitä on tarvittu. Tukipilari on toiminut kamaritoiminnassa kannattelevana voimana joko yksittäisessä projetissa tai tapahtumassa tai laajemmin kamaritoiminnan tasolla.
Juhana Muhonen on Savonlinnan Nuorkauppakamarin pitkäaikaisempia jäseniä. Juhana osaa, taitaa, auttaa ja on tukena tilanteessa kuin tilanteessa. Hänen sanaansa voi luottaa aina. Häneltä voi kysyä apua asiaan kuin asiaan.
Vanha kähmy – Asta Lintumäki
Myönnetään jäseniän ylittäneelle tai toimintavuoden päättyessä ylittävälle henkilölle tunnustuksena ja kiitollisuudenosoituksena aktiivisesta osallistumisesta kamaritoimintaan.
Asta Lintumäki – Vaikka Astan jäsenikäinen kamaritoiminnan loppuu, hän on varmasti vielä tulevaisuudessa mukana monessa menossa. Kiitos sinulle Savonlinnan kamaritoiminnan kehittämisestä, aktiivisuudesta ja tietotaidoistasi, jota olet jakanut meille.
Vuoden seuralainen – Heta Muhonen
Myönnetään henkilölle, joka ei ole Savonlinnan Nuorkauppakamarin jäsen, mutta on ollut seuralaisena mukana aktiivisesti ja positiivisella asenteella Savonlinnan Nuorkauppakamarin tapahtumissa tai toiminnassa.
Heta Muhonen – Voi että, miten meillä on aina hauskaa Hetan kanssa. Hän innostuu kaikesta ja innostaa meitä muitakin. Kiitos siis hauskasta seurasta Oulussa. Ja kiitos kaikesta avusta.